Päivitystauko venähti pitkäksi. Ruokaa on laitettu useaan otteeseen mm. omiin häihin. Kuvaus ja päivitykset vain ovat jääneet lomahumussa. Nyt töiden taas alettua jokin aika sitten saan palattua ruotuun tämänkin blogin kanssa.

Jo pidemmän aikaa mun on tehnyt mieli lapsuuteni herkkua eli saaristolaissiikaa. Siinä siika haudutetaan purjon kanssa kermassa. Kai mä sen siiankin aina söin, mutta makuhermoja eniten kutkutteli peruna, purjo ja kerma.

852376.jpg

Perunoita ja purjoa kermassa

6 perunaa keitettynä ja lohkottuna
0,5 purjoa pilkottuna
1 prk Go green ruokakermaa
suolaa
vettä
öljyä

Kuullota ensin purjoja öljyssä pannulla. Lisää joukkoon perunat  ja kerma sekä loraus vettä (sen verran että kastiketta tulee sopiva määrä). Mausta suolalla. Laita kansi päälle ja ota hella pois päältä. Anna ruuan hautua kannen alla, sen aikaa kun paistat pihvit.

Punajuuri-soijarouhe pihvit (meillä tuli 9 pihviä)

1,5 dl soijarouhetta
1 dl korppujauhoja
3-5 raakaa punajuurta raastettuna koosta riippuen
suolaa ja pippuria
vettä
öljyä paistamiseen

Laita kulhoon soijarouhe ja korppujauhot. Lisää vettä. Anna turvota. Laita ensi varovaisesti vettä, mutta lisää sitä ainesten turvotessa. Massa saa turvota kiinteäksi. Lisää punajuuriraaste ja mausteet. Sekoita hyvin. Sekoittaminen voi tuntua vaikealta, jos massa on kovin kovaa, mutta kyllä ne menevät sekaisin. Jos massa on liian löysää pihvit eivät pysy kasassa. Paista öljyssä pannulla.

Ruualta ylijääneet pihvit söimme illalla puutarhatöiden jälkeen kovin nälkäisinä ruishampurilaisten välissä. Maistui hyvin :P